sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Vanhoja asioita...

uudessa blogissa :)

Ensiksi ehkä äitini kauan sitten neulomista ihanista pitkistä kirjoneulesukista. Jotka käytin jo monta vuotta sitten aivan puhki, mutta joista ei ole kuitenkaan raaskinut luopua. Ajatus uusien kärkien neulomisesta on kytenyt pitkään, mutta sitten lopulta niistä tuli säärystimet.


Ensin pujottelin langalla yhden kierroksen kaikkiin silmukoihin (ja myös tuonne kärkeen, koska yritän vielä huovuttaa ne, joskin epäilen aika suuressa määrin, että ne suostuvat huopumaan). Sitten niks naks saksilla, hieman purkamista, langalla olevat silmukat puikolle, jämävarastoista mahdollisimman samanväristä harmaata ja uusi resori reunaan. = Uudet säärystimet!


Jotain muutakin vanhaa olen saanut pois keskeneräisten projektien pitkältä listalta. Nimittäin Viikinkisukat. Aloitettu viime vuoden huhtikuussa Ravelryn mukaan. Ja paljonko puuttui? Toisen sukan kärjestä viisi senttiä... Eikä niissä edes ole mitään vikaa! (paitsi palmikot menee samoinpäin molemmissa sukissa...)



Pian pääsenkin sitten esittelemään viimeisimmän epäonnistuneen värjäyskokeiluni!